Miukki sählää ja sarjakuvailee.
miukki.kekkonen at gmail.com










Mun tekee nyt vähän mieli pahoitella tätä pierujuttujen määrää tässä blogissa. Koitan rajottaa! :D

Sitten vähän ilmoitusluontoista asiata:
Ensi viikosta alkaen blogi on luultavasti melko hiljainen jonnekin tammikuuhun asti (he he, ihan kuin muuten muka päivittäisin usein..). Syypäänä tähän on joululoma, jonka suurimmalti osalti vietän kunnollisen skannerin ulottumattomissa metsän siimeksessä. Toinen syy on sellainen projekti kuin Hyi homoa!, johon olen päätynyt osallistumaan ja johon aion loman aikana keskittyä.
Hanna-Piritan blogia lukeneet ovat varmaankin tietoisia keskustelusta, joka tästä antologiasta ja sen motiiveista on syntynyt, mutta nyt täysin ja vain ainoastaan omasta puolestani kerron, että haluan osallistua tähän koska A) Hanna-Pirita pyysi (ja olen otettu että Team Pärvelön porukka pitää sarjakuvistani/piirrostaidoistani/tyylistäni sen verran että kysyvät mukaan tällaiseen) ja B) koska tämän myötä pääsen vihdoin piirtämään lällyn rakkaustarinan ihan luvan kanssa (olen kauhean ujo piirtämään mitään romanttista ;_; en tiedä mistä tämä johtuu). Ja no, C) minusta on mukavaa osallistua antologioihin. Tästä antologiasta kertoilen sitten tarkemmin kun ollaan lähempänä valmista c:
(ps. tsemppiä muillekin antologiaan osallistuville!)
edit// kavensin vähän kuvaa, toivottavasti nyt näkkyy c:

Viimenen ruutu on hyvä esimerkki siitä mitä tapahtuu kun rupee naurattamaan kesken piirtämisen.



Armas serkkutyttöni Katja sekä aina ihastuttava Iitu siis tulivat meille pidennetyks viikonlopuks ja pidettiin varsin muikeat halloweenpirskeet, muutenkin oli mukavaista, toivottavasti neidit suvaitsee tulla uudestaankin kylään!